maanantai 5. joulukuuta 2022

Kohti joulua

No nyt on jo onneksi satanut parina päivänä ja luonto on saanut kaipaamaansa vettä. Säät ovat muutenkin viilenemässä. Kokemukseni mukaan täällä alkavat syystuulet puhaltaa marraskuun puolivälin paikkeilla, kuten nytkin ja illat ovat kylmiä pääsääntöisesti, toppatakki keliä illalla ja lyhyet lahkeet päivällä!

Sosiaalinen elämä täällä on vilkasta. Kaiken näköistä menoa jopa niin, että kieltäydyttiin 2 eri kutsusta Itsenäisyyspäivän juhlistamiseksi.Päätettiin ottaa rauhallisesti niin, että puoli kierrosta golfia aamulla, sitten lohisoppaa ja illaksi telkkarin ääreen katsomaan Linnan vastaanottoa. Hauska sattuma, että myös espanjalaiset viettävät jotain kansallispäiväänsä eli juhlapäivä kaikilla. Espanjalaisilla on jälleeen myös  juhlapäivä torstaina, jolloin juhlitaan Neitsyt Mariaan liittyvää juttua. Täällä on näitä juhlapäiviä niin paljon, ettei niitä millään jaksa muistaa.

Padelpimujen kanssa vietettiin pikkujoulua ja käytiin kuuntelemassa Varietee teatterissa tribuuttina Michael Bubleen joululauluja. Ilta jatkui karaokebaariin...


 

Joulua täällä vietetään kovasti. Nyt joulukadut on avattu ja jouluvalot ovat syttyneet. Käytiinpä mekin Malagan vouluvalot katsastamassa ja vieläpä avajaispäivänä. Muuten meni hyvin, mutta junasta piti hypätä pois kesken matkan ja mennä loppumatka taksilla. Sellaista tungosta ja ihmismäärää en ole ennen nähnyt!


Espanjassa on hauska tapa, että joulutähti pitää saada tai varastaa. En tiedä, että senkö takia  Arroyo de la Mielissä jaettiin maksutta kansalaisille joulutähtiä. Jono oli vaan niin pitkä, etten viitsinyt jäädä seisoskelemaan ja ajattelin ,että eiköhän me turistit joudeta omamme ostamaan.


keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Joskus tökkii...

Aina puhutaan Espanjan kankeasta ja vanhanaikaisesta byrokratiasta, joten kerronpa oman pikku esimerkkini.

Minulla on Benalmadenan kunnan liikuntakortti ollut vuoden ja nyt oli aika ostaa uusi tarra vuodeksi eteenpäin. Niinpä menin urheilupuiston toimistoon ostamaan tätä 36 euron vuositarraa. No, eihän se onnistunut, koska toimisto oli siestalla. Toisella kerralla ei onnistunut, koska oli jälleen kerran jokin kansallinen fiesta ja ao. toimihenkilöllä oli lomapäivä, vaikka toimisto oli muuten avoinna. Kolmannella kerralla luulin jo onnistuvani, mutta sainkin lomakkeen, jolla maksu hoidetaan pankissa (tämä mun olisi pitänyt jo kokemuksesta tietää, mutta en muistanut tätä proseduuria). Seuraavaksi pankkiin, mutta pankin ovethan ovat kiinni ja aika pitäisi varata etukäteen, kuten Suomessakin. Yritin suorittaa maksun automaatilla, mutta en onnistunut tai osannut.  Parin päivän päästä huomasin pankin, jossa näkyi liikettä sisällä. Pääsinkin livahtamaan sisään, kun joku asiakas tuli ulos. Nyt pääsin oikein virkailijan luo, joka kertoi, että maksut suoritetaan vain automaatilla. Onnekseni hän tuli ulos kadulle näyttämään, miten homma toimii ja samalla paljastuikin, että mies puhui Suomea, oli kuulema syntynyt Suomessa. Arvatenkin jatkossa asioin tässä pankissa ja tämän virkailijan kanssa, jos on tarvetta.

Kyllä täällä asiat hoituvat, mutta kokemus ja kielitaito auttavat, samoin ymmärrys maan tavoista.

 

Remppa vai muutto Benalmadena, marraskuu 2022

Espanjalaiseen tapaan lokakuun alkuun suunniteltu Grecian keittiöremppa siirtyi kuukaudella eteenpäin.No, itse vanhan keittiön purkamisessa ja uuden keittiön pystytyksessä meni pari viikkoa. Piti vähän vaihtaa liesituulettimen hormia ja sähkötöitä riitti, koska keittiöstä puuttuivat melkein kaikki tarvittavat pistorasiat. Tietysti remonttien tapaan osta / kokeile / palauta tapahtui nytkin. Niinpä on ajeltu Malagan Ikean, Leroy Merlinin ja huonekalukauppojen väliä. 12v vanha asunto kaipaa muutenkin face liftingiä, joten sohvaa ja pöytää uusitaan. Yllätys oli, että sohvapöytä saatiin heti mukaan, kun kelpasi näyttelykappale. Ruokapöydässä ja tuoleissa vajaan viikon toimitusaika. Sohvaa sen sijaan joudutaan odottamaan vuoden vaihteeseen. Nyt alkaa kuitenkin olla jo melkein valmista, vielä kun saadaan keittiön pöytälevy paikoilleen, jahka paikallinen puuseppä saa Bauhausista ostetun levyn reunat muotoiltua ja petsattua. Toivottavasti se tapahtuu tällä viikolla, koska sunnuntaina meillä on muutto taas edessä takaisin Evitalle. Nyt jännitetään, saadaanko vanhaa kamaa myytyä paikallisella nettikirpputorilla. Onneksi täällä on mahdollisuus viedä jopa huonekaluja yleisiin jäteasemiin kadun varteen. Niistä tulee vaan etukäteen ilmoittaa kunnalle.


Tältä keittiö näytti vielä viikko sitten.

Isänpäiväretki Tarifaan

Ipu, Ursula ja Tarja onnittelevat lastensa isiä viikonloppuretkellä etelään. Matkalla pysähdyimme Esteponaan ihailemaan mielettömiä kukkaistutuksia. Piti vain pyörähtää siellä, mutta niinhän siinä kävi, että aikaa kului mukavissa pikku putiikeissa. Tarjonta on hieman "fansimpaa" kuin Fugessa, niinkuin koko kaupungin ilmekkin. Lounas syötiin tutussa italialaisessa Restaurant Tarantellassa. Italialainen ruoka on aina varma valinta.


Illansuussa saavuimme Espanjan ja euroopan eteläisimpään pisteeseen Tarifaan, Punta de Espanjaan. Hotellimme oli sopivasti vanhan kaupungin muurissa. 60 euroa yö siistissä boutigue-hotellissa parhaalla paikalla. Hyvä valinta! Tarifa on pieni ja ruma laatikkomainen, afrikkavaikutteinen kaupunki. Luulen, että siellä tuulee aina. Niinpä varustauduttiin toppatakeilla, kun olettamus oli, että marraskuun tuuli yli 20 asteen lämmöstä huolimatta voisi olla hyytävän kylmä, mutta erehdyttiin! Tuuli oli päivällä ihanan lempeä.

Tarifassa kohtaa Välimeri Atlannin, joten saatiin valita, kummassa meressä uidaan.



Mielettömät,puhtaat, kiireettömät hiekkadyynit. Parasta Tarifassa! Ei ihme, että kitesurfaajat ja muukin nuoriso viihtyy. Varsinkin yön baaritarjonnasta ja väestä siellä näki, että nyt ollaan nuorten elämäntapareissaajien paratiisissa.


Hyvää isänpäiväaamua Timo, Tene ja Ralf!

perjantai 11. marraskuuta 2022

Kesä jatkuu Costalla, vaikka on jo marraskuu

Aurinko jaksaa paistaa ja sadetta ei ole näkynyt! Kuivuudesta kovasti puhutaan, vaikka ei uskoisi, kun katselee miten golfkenttiä ja puutarhoja kastellaan. Joka viikkkoiset katujen pesutkin toimivat edelleen. Luin jostakin, että Malagan vuotavien vesiputkien takia vettä menee hukkaan Benalmadenan vuoden tarpeen verran koko ajan. Todellista vesihätää ei pysty siis tunnistamaan. Kuivuuden syyksi, energiakriisin ja sodan lisäksi on laitettu myös ruuan noin 25% hinnan nousu. Etenkin vihannekset ja hedelmät ovat jo osittain Suomen hinnoissa, jos ei kalliimpiakin. Silti kauppalasku on paljon pienempi kuin Suomessa.

Nyt on vaihteeksi tehty vähän työhommiakin, kun kuukausi myöhässä päästiin aloittamaan Calle Grecian keittiöremontti. Espanjalaisittain normi myöhästyminen, vaikka keittiö tilattiin Malagan Ikeasta jo keväällä. Pari viikkoa meni,  että saatiin 12 vuotta vanha keittiö pihalle ja uusi tilalle. Onneksi meillä on käytettävissä puolalainen Mack- handyman, jolla on pelit ja rensselit hormien siirtoon ja sähkötöihin. Muutakin pientä uusimista ja korjauksia on tehty. Vähän on hommat vielä kesken...



Ursula ja Ralf (pelin isäntä), Annukka ja Harry, Ipu ja Tene ja me


Turun kaverit ovat myös saapuneet hoodeille ja on vietetty pari hyvää kortti-iltaa Sanghain ja Plumppiksen merkeissä. Ilta taisi ehtiä vaihtua yöksi, ennen kuin Plumppis oli saatu päätökseen ja voittajan on mukava patsastella mitalli kaulassa.

Sanghai-ilta pelattiin Ipun ja Tenen luona ja jälleen Ladys first! Ursula kruunattiin mestariksi.




 

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Costa del Sol - Benalmadena

Monet tuttavat kyselevät usein, että mitä me oikein tehdään täällä Costalla? Epäilevät kovasti tekemisen mahdollisuuksia...

No nyt lokakuu, joka on "rantalomakuu", ollaan vietetty aikaa boolilla, rannoilla, auringossa, nauttien kesästä. Tänä vuonna lokakuu oli poikkeuksellisen trooppinen, joten kuumaa on ollut! Kuumaa on ollut etenkin padelkentällä ja golfissa. täytyy vaan muistaa suojakertoimet ja nesteytys, niin hyvin pärjää.

Olo täällä alkoi taas vauhdikkaasti sotkamolaiskeskityksen keskellä. Aikamoiset padelturnaukset saatiin kasaan  Essin ja Vellun asunnon kentällä. Oliko meitä parhaillaan 13 pelaajaa pelaamassa.


Oma viikkoni muodostuu taas espanjan tunneista, Carloksen yksityistunneista padelissa, Padelpimujen padelvalmennuksesta. Tiistait ovat vapaita, joten silloin yritetään käydä golfaamassa tai retkillä.

Sara ja James viettivät kanssamme viikon. Mikä oli tosi mukavaa!


Pueblo Evita


Ipu ja Tene nuorison kokkaamassa meksikolaisillassa. Jamesin suomalaisin sanoin:Maistuu, maistuu!
Ei oo meidän busines, vaikka vähän siltä vaikuttais! La marsala tarkoittaa andalusialaisittain "Kaunis merinäköala"

Jälleen yhdet Espanjan lukuisista ferioista. Pukujuhla oli kyllä loistava.

Laatuaikaa perheen kanssa, kesä 2022

Ihanaa viettäää välillä aikaa perheen kanssa yhdessä ja erikseen! Onneksi aina järjestyy aikaa yhdessäoloon. Sara viettikin nyt kokonaisen kuukausen Suomessa töitä tehden ja lomailleen. James ehti mukaan vain viikoksi tällä kertaa.


Aaronin taidonäyte mökillä. Testaajina Tarja ja Larissa. Jiri ja Lari väsää jettilaituria kasaan.

Sara -  Coco Hanko                                    Lari- uimaan talkoopäivän päätteeksi
                                                                                     
Aaron- jakkaran ja laatikon teko hommissa. Syyspäivän retki Puumannin laavulle Lari ja Larissa

Kesä 2022 Hangossa

Harvinainen kesä, koska oltiin omassa saaressa aika vähän. Sen sijaan asuttiin kyllä saaressa ja veneessä koko kesä. Nimittäin Chirinquitto oli asumuksemme toukokuusta syysluuhun ja vene oli saaressa Itämeren Portissa. Alku-ja loppukesästä koko satama oli melkeinpä yksityiskäytössä. Mukavaa oli palata raksalta, kun kuuma sauna odotti joka päivä. 





 

Hangossa tehtiin töitä ja nautittiin kesäsästä. Tämä saatiin aikaiseksi:



Talli saatiin valmiiksi, mutta talo jäi odottamaan valmistumistaan ensi kesään.

Huh! Kylläpä aika kuluu nopeasti! Pyörällä Adrian merellä, kevät 2022

Mitenkäs tässä näin pääsi käymään, että olen unohtanut päivittää kuulumiseni tyystin. Nyt ollaan jo palattu Espanjaan ja oltu Costalla jo kuukausi ja siinä välissä oli kevät ja kesä. Muistelen lyhyesti kevään ja kesän vieton Suomessa.

Het kohtahan sitä lähdin jo reissuun etelämmäksi, kun Lappiin ei enää päästy lumien sulamisen takia.

Pyöräilyä Adrianmeren pohjukassa!

Vapun tienoilla tehtiin mukava pyöräilyreissu Adrianmeren kainaloon. Joukossa mukana Ipu ja Tene Sotkamosta, Tarja ja Tapsa Lipponen Torniosta ja Airi Sotkamosta, joka oli mun kämppiksenä reissun ajan. Timppa jäi järjestelemään rakennusprojekteja kotiin.

Huippureissu Kunnon Lomien järjestämänä. Reissuun kuului e-biket, hotellit, reitit. Tosi hyvin järjestetty juttu. Suosittelen! Lennettiin Veneziaan, sieltä lautoilla Slovenian kautta Kroatian rannalle. Sieltä lautalla takaisin Veneziaan, jonne jätettiin pyörät ja lennettiin kotiin noin 500km pyöräilyn ja 6 päivän jälkeen. Kyseessä oli aikainen kevät, joten meillä oli tilaa pyöräilyreiteillä, ravintoloissa, lautoissa jne. Säät olivat sopivat polkemiseen, mutta ehkä hiukan lämpimämämpää silti olisi voinut olla.


Pyörät olivat uudet ja loistavat poljettavat                                 Kämppiksen kanssa1


Kaikki tietävät miten upea Venezia on, joten turha ylistää lisää. Yllätys oli, että päästiin ajamaan miltei koko ajan pyöräteitä pitkin, jotka eivät suinkaan kulkeneet maanteiden reunustoja vaan ihan omia , metsäisiä, peltoisia, merenranta ja puistoalueita. Slovenian Triestessä yövyttiin. Kaupunki oli kuin Wien. Kroatiassa nautiskeltiin SPA-meingistä ja Kroatian rivieran elämästä. Helppoahan se oli pikkuvuoristssa polkea, kun oli sähköä avustamassa. Mehän ei kannettu matkatavaroitamme itse, vaan ne kuljetettiin aina seuraavaan yöpymispaikkaan. Luksusta!


Rannat odottivat vielä grillaajia!

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Yorkshire 31.3-2.4.2022

Reissumme suuntautui Yorkshiren alueelle. Eka yö vietettiin Hutton le Holessa, joka on pieni, kuvankaunis, museokylä. Hotelli Grownissa oli kolme ihanaa, apartementotyyppistä huoneistoa. Alue on vaeltajien suosiossa ja hotelleissa viihdytään varmaan pitkäänkin. Hotellin bubi oli niin kodikas ja lämmin kuin vain voi olla ja ruoka reilua, hyvää maalaisruokaa.

Koko Yorkshire on rakennettu harmaasta, kauniista kivestä. Täysin erilainen kuin Englanti.



Aaamulla matka jatkui nummien yli Aidensfieldiin (Gouathland) eli Heart Beatin kuvauspaikoille. Oli ihanaa päästä näkemään Blaketonin pubi, Scripsin korjaamo ja hautaustoimisto. Rautatieasema oli just niin hieno kuin telkkarissakin. Harmi vaan, ettei nähty Ginaa, joka kesäisin pitää kylässä turistikierroksia.



Kaikki ketkä ovat seuranneet Heart Beatiä, tuntevat nämä paikat!
Tyypillinen teehuone!
 
Toki meidän piti ajaa nummien yli meren rantaan Whitbyhyn, jossa Aidensfieldin väki kävi aina viikonloppuisin. Lounastimme tuoreita merenantimia The Captain`s Wifessä.

Viimeine yö oltiin Yorkissa. Siis niin mieletön ikivanha kaupunki. Perustettu ajanlaskun alussa eli roomalaiset rakensivat kaupunginmuurin jo joskus 2000 vuotta sitten. Nykyään kaupunki on reipas ja nuorekas yliopistokaupunki, jossa on kaikki vanha säilynyt. Illallistettiin tunnelmallisesti italialaisessa ravintolassa kuunnellen hyvää pianomusiikkia. 
 
Aamulla Manchesterin lentokentälle ja illaksi kotiin Suomeen! Kiitos Sara ja James iiihanasta viikosta!!!!
Se oli siinä, se reissu:)

torstai 31. maaliskuuta 2022

Worcester- Great Britain, maaliskuun loppu 2022

Hello, täällä ollaan saarivaltiossa Saran ja Jamesin luona pitkästä aikaa. 2 vuotta vierähti koronan kourissa ja yhdet lentoliput edelleen käyttämättä. Nyt kuitenkin vihdoin päästiin tänne ja ollaan takaisin kesässä Espanjan mutasateiden alta! Lennettiin Malagasta Birminghamiin, mikä on vain noin 60 km Worcesterista. Ollaan vietetty hienot päivät kotona, koirapuistossa ja illallisilla. Säät ovat hellineet!

Saran  ja Jamesin "lapsi" Buddy rakastaa uimista. aina juoksulenkin jälkeen hän pulahtaa uimaan. Puisto on loistopaikka koiralle, koska siellä ne voi juosta vapaana.

James, sara ja Buddy. Timppakin pääsi lapsenlapsi hommiin.

Mitäpä sitä äiti teksi mieluummin, kuin siivoaisi tyttärensä kotona. Niin mielelläni autan kaikessa sellaisessa, mitä nuoret eivät ehdi hektisessä arjessaan tekemään. Esim. viemäreiden ja suodattimien putsausta, jääkaapin taustat, kitkemistä jne...



Englannissa vietetään nyt Äitien päivää ja sen kunniaksi illallistettiin Jamesin vanhempien, Katien ja Paulin luona. Nähtiin myös Jamesin nuorempi veli Will, joka oli palannut Hongongista karanteenirajoitusten jälkeen. Äitienpäivälahjaksi sain toivotun kynsihoidon.
Tämä vietnamilainen kynsienhoitaja ei ollut nähnyt omaa äitiään viiteen vuoteen koronan takia, mikä oli todella surullista.

saralla ja Jamesilla oli työpäiviä kotitoimistossa, joten me lähdettiin Timpan kanssaetelä-Walesiin appergavenyyn tapaamaanespanjan tuttujamme Allyä ja Keviniä. Vasemmanpuoleinen liikennekkin sujui Timpalta vanhasta muistista. Itse en uskaltaisi ajaa ja onneksi ei tarvitsekkaan. englannissa pitää ottaa erillinen autokohtainen vakuutus kaikille jotka ajavat autoa. 

Vietimme rattoisan iltapäivän Kevinin kokkaamien vegeruokien parissa. Hyvää oli! He harrastavat resgue koirien hoitoa ja tässä uusi tulokas Henny heidän kanssaan.



Matka jatkuu... Viikon puolessa välissä lähdimme porukalla Saran ja Jamesin kanssa kohti pohjoista Mid Landiin. Sen enempää en tiedäkkään, mitä tuleman pitää....