sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Sara & James, Wedding 15.5.2026 Birtsmorton Court

Nyt se on vihdoin totta, Saran ja Jamesin häät ihanassa, kauniissa Cheltenhamin maaseudulla. Olemme niin onnellisia heidän onnestaan ja elämästään. Oli niin tunteellista ja turvallista saattaa Sara Jameksen vaimoksi, samoin oli ihana osallistua brittiläisiin häihin. Periaatteessa samanlaiset kuin Suomessa, mutta kuitenkin erilaiset. Hääpäri nautti, samoin kuin vieraat. Jopa sää oli suosiollinen itse vihkipäivänä, vaikka sää oli koko viikon ollut kovin kylmä.

Saran elämä on jo niin briteissä, että Suomesta paikalla oli perhe, Saran  "Suomi tytöt puolisoineen ja kummitädit Pia ja Maikki puolisoineen. Lisäksi Ipu ja Tene edustamassa sukua. Meitä oli Suomesta yhteensä 22, loput vieraat, vajaat 70 oli heidän elämästään briteistä.




Suomifiilistä juhliin tuotiin Bada,bada Bastu -tanssilla, joka oltiin koko Suomi vieraiden kesken harjoiteltu Janikan tekemän koreografin pohjalta. Mielestäni se oli menestys!

Kevään hiihdot Levillä

Pääsiäinen vietettiin kotona perheen kanssa, mutta sitten olikin aika lähteä hiihtelemään Lappiin. On niin helppoa, kun juna vie  Hangosta mukavasti Kolariin ja siitä bussilla Sirkkaan. Nyt ei pakattukkaan autoa mukaan junaan, koska totesimme, että sitä ei tarvita, kun hiihtokaverit Ipu ja Tene ovat autolla matkassa.

Viikko 16 näytti olevan ehkä viimeinen kunnon lumiviikko ja sinäkin aikana lumi loppui joistain paikoista. Lämpöä siis oli niin paljon, ettei edes sauna kiinnostanut hiihtopäivän päätteeksi. Koska keli oli upea ja tuuleton, vieetettiin yksi päivä Ylläksellä nauttien pitkistä rinteistä. Tosin jo puolen päivän jälkeen lumi oli aika pehmeää! Käytiinpä tutustumassa Sampo Kaulasen Jänkään, mikä olikinpositiivinen yllätys. Hyvällä maulla rakennettu ja ruoka oli erinomaista, palvelusta puhumattakaan.






Yksi päivä vietettiin myös perinteisellä Pallaksella. Edellisen kerran olen ollut rinteessä siellä noin 40 vuotta sitten. Muistelen, että rinteet ja hissit ovat tasansamat. Kaksi ruostunutta ankkurihissiä ja noin 5 rinnettä. Stimmungi oli niin ihanan keväisen aurinkoinen ja nostalginen. Kurun Romanssikahvila oli best!


Saatiin hiihtää ja lasketella niin paljon, että ekaa kertaa aikaistettiin yhdellä päivällä kotiin lähtöä. Lunta oli jo niin vähän ja se oli niin sohjoista, että motivaatio loppui. Kohti kevättä Hankoon!