Aurinko paistaa edelleen, kuten koko ajan on tehnyt syksyn aikana. Lämmintäkin on, jos löytää tuulelta suojaisan kolkan. Hassua, kun osa porukasta ottaa aurinkoa uikkarit päällä ja osa kävelee toppatakeissaan. Ilmahan on päivisin lämmin, 14-20 astetta, mutta tuulta riittää ja se on kylmää!
Espanjan tunnilla collegiossakin istutaan toppatakit päällä, näyttää olevan tapa. Koulun käynnistä on tullut jo rutiinia. Aamulla kahdeksalta lähden kävelemään ylämäkeen kohti Arroy de la Mieliä, matkalla tässä kävelykadulla pysähdyn ottamaan cafe con lechen ja tostada con tomato y acete. Perusaamiainen espanjalaisilla on kahvi ja paahdettu patongin pala, siinä päällä extra Virgin oliiviöljyä ja tomaattia murskana. Tämän tavan minäkin olen nyt oppinut, kun meillä ei ole enää arkisin pitkiä aamiaisia Timpan kanssa kotona mun aikaisen lähdön takia.
Yhtenä päivänä keskusaukiolle oli laitettu kuolleiden muistokirjoituksia, niissä kerrottiin nimi, ikä ja kuolinsyy. Ymmärsin, että kaikki kuvat/ taulut olivat ihmisistä, jotka olivat menehtyneet jotenkin väkivaltaisesti tai onnettomuudessa. Koskettavaa, mutta jotenkin outoa.
Syksyn aikana olenkin tavannut täällä Benalmadenassa veljeni Tenen ja Ilkan. Nyt onkin sitten vuorossa vanhin veljeni Pekka ja hänen vaimonsa Hilppa. Ollaan käyty jo vähän vaeltamassa Mijaksen yläpuolella, Cala de Mijasista Calahondaan ja golfattu.
Hauskaa oli, kun tapasimme täällä Turun Telakkarannan naapurimme, joiden kanssa oltiin Turussa käytävässä vain heippailtu. Viime talven korona rajoitti tutustumista ja vierailuja, mutta onneksi Annukka ja Harry bongasivat meidät kadulta ja niinpä sitten vietimmekin suomen itsenäisyyttä retkellä Ardalesin järvialueelle Malagan yläpuolelle. Tietenkin skålasimme hyvällä Cavalla.
Me suomalaisethan emme juhlineet yksinään, vaan koko Espanja juhlii 6.12 kanssamme, koska silloin on myös Espanjan kansallispäivä eli Dia Constitution. Espanjalaisille ei kuitenkaan riitä yksi päivä, vaan heti yhden päivän päästä heillä on taas juhlaa, kun Dia Inmaubada. en nyt muista mitä he silloin juhlivat. Joka tapauksessa heillä on joku juhlapäivä joka kuukausi ja se näkyy kaduilla.
Mijasista on pakko ottaa aina kuvia, kun siellä on vaan niin kaunista.
Kekseliäitä joulukuusia virkaten ja muovisista vesipulloista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti