Minulla oli vielkä yksi viikko intensiivikurssia Collegio Maravillaksessa, jolloin saatiin päätökseen A1-kurssi. Huh! Kyllä riittikin. Pää on niin täynnä, että jatkossa riittää hiukan keveyempi tahti. Aloitinkin A2-kurssin Fugen Sofiaopistolla. Kaksi kertaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan on tässä vaiheessa ihan riittävä tahti. Toki siellä edetään etenan vauhtia verrattuna espanjalaiseen tykitykseen! Mukavaa on se, että Hilppa (veljeni Pekan vaimo) käy samaa kurssia.
Harvoin saa näin hyvää todistusta, joten piti taltioida muistiin Maravillaksen todistus. Harmi vaan, ettei tässä vielä mitään puhua osata, mutta jotain jo kielestä ymmärrän.
Ollaan vierailtu puolin ja toisin uusien ystäviemme , Kevinin ja Allyn kanssa, joihin tutustuin Maravillaksessa. He asuvat varsinaisesti Walesissa briteissä. Huom! On tärkeää erottaa raja Walesin ja etelä-Englannin välillä. Enpä ole ennen tuota huomioinut, mutta he puhuivat kuin Wales olisi eri maa?? Nyt he asuvat El Colosessa Benalmadenassa. Ehkä Bentskun isoin talo. 12. kerroksesta oli huikeat näköalat pitkin rannikkoa auringonlaskuun ja kohti Fuengirolaa.
Nyt on mantelipuiden kukinnan aika. Aurinko paistaa joka päivä ja lämpötila päivisin noin14-18 astetta. Illat kylmiä ja kevyt toppatakki on luottovaate.
Päiväretki Malagan yläpuolelle Colnemarin vuoristokylään. Kylässä huomasi selvästi saman ongelman kuin Suomessakin; pienet kylät tyhjenevät ja autioituvat, eikä kuitenkaan oltu kuin vajaa 100km rannalta.Vuoristotie oli kyllä huikea ja mahtavat näkkärit merelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti