keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Calima iski Aurinkorannikolle!

 Nyt on ollut viikon parin viikon ajan talven hunoimmat säät. Pilvistä ja kylmää. Vesisade sen sijaan on ollut toivottua ja onneksi sitä on nyt muutamana päivänä saatu. Olin eilen aamuna padelkentällä Carloksen yksityistunnilla, kun kesken tunnin alkoi hämärtää ja ympäristö muuttui punertavaksi ja samanaikaisesti alkoi satamaan. Siispä kamat kasaan ja suojaan. Sen hetken kun olin ulkona, takki ja reppu olivat punaisia pisaroita täynnä. Jo ehdin ajatella jotain sodan tuomaa härdelliä, mutta onneksi selitys oli huomattavasti arkisempi ja luonnollisempi. Tänne rantautui Calima eli Saharan hiekat satoivat veden mukana. Jälki on ollutkin sitten sen mukaista. Meidänkin piha-alueen altaan piti aueta talvitauon jälkeen juuri eilen, mutta nyt se siirtyikin ensi viikkoon, koska altaan puhdistus vie kuulema viikon aikaa. Kaikki ulkotilat on ollut pakko suihkuttaa ja auto on pesty jo kerran. Se kaipaisi uutta pesua, mutta pesupaikoille on koko ajan niin pitkät jonot, että olkoot toistaiseksi savinen!


Malaga eilen keskellä päivää! Ja Sierra Nevadan laskettelurinne!

Nyt on ollut sopivia ilmoja vaeltamiseen. Olin mukana MiisuNaturen päivävaelluksella Velez-Malagan yläpuolella Canillas de Aceitunon kylässä, josta lähtee ns. "pikku Caminito del Ray". Sedellan reitti, jossa on vuoren rinteellä hyllyjä ja riippusilta, vesiputous (silloin kun on vettä). Ennen kaikkea erittäin kuljettava, hyvä pohjainen polku.



Toisen päivävaelluksen tein ns. "antennivuorelle", joka näkyy meidän terassilta. Vuori kuuluu Mijakseen. Retki oli Aurinkorannikon lähivuorten vaeltajien retki, johon osallistuin. On nämä vuoret sen verran isoja, ettei tulisi mieleenikään lähteä yksin taapertamaan noille rinteille. Antennivuorikin on 980m korkea, paljon risteäviä polkuja, joten täytyy tietää minkä polun valitsee. Varsinkin alastulo oli mielenkiintoinen jyrkän rinteen ja pyörivien kivien takia. Kiitos ryhmänvetäjä Kalervolle, joka vie joka tiistai porukkaa jonnekkin vaellukselle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti