sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Espanjasta Britteihin joulun viettoon

 Hups, onhan tässä taas ehtinyt tapahtua edellisestä päivityksestä. Tämä blogihan on mun ns. päiväkirja, jotta muistaisin elämäni tapahtumia. välillä tuntuu, ettei tapahdu niin paljon, ettei ole aihetta kirjoitella, välillä taas niin paljon, että unohtuu laittaa asioita muistiin.

Espanjalle sanottiin heipat 19.12 ja lensimme Berminghamiin Saran ja Jamesin luokse. Jet 2 on toimiva lentoyhtiö ja jalkatilaa on riittävästi. Jännitystäkin oli, kun laskeuduimme UK:n erittäin tuulisessa säässä. Elämäni pahin laskeutuminen, vaikka oltiin kiinni vöissä, niin silti piti pitää kiinni käsillä ja jaloilla. Huh!

Olipa kivaa Saran ja Jamesin kanssa viettää joulun edeltävää aikaa ihan rauhassa, ilman mitään erityisytä ohjelmaa. joulutunnelman virittelyä, vähän shoppailua ja jouluruokien hankintaa. Britithän viettävät joulua  25.12, jolloin jaetaan aamupäivällä lahjat kaikessa rauhassa, gin tonicia naukkaillen, dsen jälkeen piiitkä jouluateria. Jouluruuat ovat hiukan erilaisia ja oman lisänsä siihen tuo meidän suomalainen kalapöytä. Kunnon mätiä ei löydetty, joten oli tyytyminen sellaiseen lasipurkki mätiin. Varsinaista smetanaakaan ei löydetty edes puolakaupasta. James valmisti meille elämänsä ensimmäisen kalkkunan ja hyvää tuli! Lisäksi pöydässä on rousty potatoes, leaky chees, pigs in blankets, gravyä (huikeen hyvää kastiketta) lisksi jotain siemenpallukoita (öh) jälkkäriksi buddingin sijaan teimme panoffeeta.





Briteillä on tapana jakaa paljon lahjoja, mutta ne ovat aika pieniä ja vaatimattomia. Tärkeää on, että niitä on paljon. Jokainen lahja avataan rauhassa yksitellen ja siitä keskustellaan. Niinpä siihen hommaan kuluukin aikaa...

Buddy, meidän lapsenlapsi on tietenkin mukana kaikessa. tietty Buddykin sai lahjoja, joista toiset osoittautuivat kestävimmiksi kuin toiset.


Jiri lensi Suomesta joulunviettoon kanssamme ja eka vierailulleen Worsecteriin. Ohjelmassa oli tietty pubi/kaupunkikierros.
Kuvan pubin takanreunuksen on lahjoittanut Kustaa Vaasa Worsecteriin joskus 1700-luvulla ja vanhin pubi oli jostain 1300-luvulta, samoin kuin kuvan katetraali.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti