Jälleen Aurinkorannikolla, kevät 2024 - ebiket alle ja menoksi

Hiihtoreissun jälkeen ehdittiin olla yksi yö kotona Nummelassa, kun jo aamulla kiirehdimme lentokentälle ipun ja Tenen kanssa. Timppa lähti jo edellisenä päivänä meitä vastanottamaan  ja ehtiäkseen kuoroharjoituksiin.

Koko talvi on ollut kuivaakin kuivempi koko Andaluciassa, vettä ei ole taivaalta tullut ja sama meno näyttää jatkuvan. Ardalesin vesialtaat Malagan yläpuolella näyttivät olevan tosi tyhjät lentokoneesta katsottuna. Meillä Benalmadenassa ei ole ollut vielä kotitalouksien käyttöveden rajoituksia, mutta Fuengirolassa veden puute näkyy selvemmin yöllisinä rajoitusina yms. Luonto on kuivaakin kuivempi, mutta kas kummaaa, golfkentät ovat upean vihreitä! Muutenkin kelit ovat olleet erittäin lämpimät viime tammi/helmikuuhun verrattuna. Nyt ollut jo nämä kaksi viikkoa jopa helteisiä kelejä.

Arjen rutiinit muodostavat tutut padel, golf, korttipelit ja aktiivinen sosiaalinen elämä. Sen lisäksi uutena juttuna tehtiin

PYÖRÄRETKI MALAGAN itäpuolelle. Vuokrattiin e-biket Malagan huvivenesataman kohdalta firmasta: Ebike Malaga. Päivävuokra oli 35 euroa ja pyörät olivat oikein hyvät, soveltuen hiekalle ja asfaltille. Ajelimme pitkin Paseo Maritimoa väistellen ihmisiä. On vähän kyseenalaista ajaa Paseolla, mutta emme halunneet lähteä farmareitten mielenosoituksen keskelle kaupungin kaduille. Onneksi ihmiset vähenivät huomattavasti El Paloon tultaessa. Käväisimme kahvilla chirinquitossa ja jopa sinnekkin oli eksynyt hiukan Suomea puhuva tarjoilija. Hän oli ollut suomalaisen naisen kanssa naimisissa ja asunut Nivalassa pari vuotta. ei kuulema ollut junttipaikka:)

Totesimme, että pyörällä pääsee vaikka kuinka pitkälle itään päin, menemättä autotielle. Pyörätie oli välillä uutta baanaa, välillä kävely/pyöräilytie, välillä soratie ja välillä kulki vanhaa rautatien pohjaa luolissa. Ajelimme aina Rincon de la Victoriaan saakka ja siellä valitsimme kylän viimeisen Chirinquiton lounaspaikaksi. Paikka olikin täydellinen. Tarjoilija esitteli meille kalan, joka meille valmistettiin jaettavaksi. Harmi, kun en muista kalan nimeä, mutta varmasti oli paikan kallein, koska ei kysytty etukäteen hintaa. Mutta se kannatti, koska kalalautanen lisukkeineen oli paras kala-ateria, mitä Costalla olen syönyt. Lisäksi siihen suositeltu valkoviini sopi mainiosti ateriaan. Paluumatkalla nautittiin vielä jäätelöt ja kahvit iltapäivän auringossa. Malagan satamaan saapuessa meillä oli vielä hetki aikaa, joten kävimme selvittämässä pyörätiemahdollisuuksia Torremolinoksesta päin ja todettiin, että Benalmadenasta asti pääsee ajamaan muualla kuin autotiellä koko Costan pituuden aina Granadan maakunnan rajalle saakka. Eli yllättävän hyvä, tosin kesäaikaan , jolloin Paseoilla on paljon ihmisiä, ei pyöräilykään siellä ole kivaa ja tuskin sallittua. Pyöräily onkin ehkä talviajan harrastuksena kivaa. Vuokraamoja on paljon ja vuokratessa säilyy omistamisen huolelta.

 

Kevät 2024 - uusi kevät, uudet reissut

Joulu vietettiin kotona Nummelassa perheen kesken. Poikani Lari ja tyttöystävä Maija ovat pitäneet kortteeria meillä ja pitäneet huolta talosta tehden kovan määrän lumitöitä. Heillekin on iskenyt reissukärpänen laittamalla arkielämänsä uusiksi. Irti töistä, irti asunnoista ja autosta tarkoituksena etsiä uutta sisältöä arkeen. Heidän keskitalvensa on muodostunut matkoista Filippiineille ja Eurooppaan ja toistaiseksi he ovat asettuneet Maltalle töitä etsien.

Me taas olemme viimeistelleet raksahommissa Hangon taloa ja nyt näyttää jo aika hyvältä. Keväällä päästään muttamaan!

Sitä ennen kuitenkin perinteinen reissu alpeille (Timppa jäi Hangon alpeille oman harrastuksensa pariin). Nyt You Travelin matka Itävältaan Tuxiin Zillertalin laaksoon. Reissussa mukana vakioporukka veljeni Tene ja vaimonsa Ipu, kummityttöni Ilse minun kämppiksenä.

Harakiri - Euroopan jyrkin kunnostettu rinne. Täyttä jäätä, mutta tokihan se piti laskea.

Joka kerta alpeille mennessä jännittää lumitilanne ja varsinkin näinä vuosina ja kyllähän Lanersbachin kylässä näyttikin lohduttomalta. Alarinteet ja kylä täysin ilman lunta, vuorilta tuli vain laskettava ränni alas. Itävallan hyvä rinnekoneisto on kuitenkin pitänyt huolen, että kaikki 450km rinteitä olivat tosi hyvässä kunnossa ainakin aamuisin. Laakson 14 asteen lämpötila varmisti sen ,että alarinteet menivät sössöksi iltapäivisin. Reisilihakset olivat siis töissä ja muutenkin rinteiden profiilit olivat aika vaativia. Pitihän meidän käydä kokeilemassa Ilsen kanssa myös Harakiri, 78 astetta jäätä, Euroopan jyrkin kunnostettu rinne. Ei siis mikään aloittelijan kohde. Parasta tässä kohteessa oli se, että rinteet olivat ajoittain privaattikäytössä. Enpä oli näiden kymmenien vuosien aikana koskaan laskenut näin tilavilla ja ruuhkattomilla rinteillä. Tosin ruuhkattomuuteen saatoi vaikuttaa nopea hissijärjestelmä.

Lumivarmuuden takaa myös laakson perällä oleva Hintertuxin jäätikkö, joka varmistaa hyvät laskettelu olosuhteet lumettomanakin aikana. Siellä saattaa olla ongelmana kuitenkin tuuli. Saatiin yksi huippu hyvä päivä jäätiköllä, toisen esti pilvet ja tuuli. Zillertalin ongelma mun mielestä on se, että Hintertuxiin ja Zillertal Areenalle pitää liikkua bussilla ja se nyt ei ole mitenkään miellyttävää, vaikka hiihtobusseja kulkee tiheään ja ne ovat maksuttomia. Asumiseen taas olisi paljon kätevämpi ja parempi paikka Mayerhofen laakson pohjalla, koska sieltä löytyy kaupunkielämää ja on keskeisellä paikalla ja kabiinit nostaa hiihtäjät nopeasti hiihtoalueille. Toisaalta on ihan sama missä asuu, koska tiukan hiihtopäivän jälkeen ei tarvitse muuta kuin käydä saunassa, syödä illallisen ja sitten nukkumaan. tällä kertaa meillä ei kuulunut illallinen hotelliin, koska asuimme vaatimattomassa pensionaatissa. Onneksi meidän pikku kylässä riitti uusi ravintola jokaiselle illalle. Ravintolat olivat tyypillisiä kodikkaita, kauniita tirolilaisravintoloita ja ruoka onneksi eurooppalaisen hyvää. Sai siis muutakin kuin schnitseliä ja kermknödeliä.

Huvittavinta oli, että olen ollut yhdessä Timpan kanssa viereisessä kylässä viisi vuotta sitten ja laskenut samoja rinteitä. Aluksi minulla ei ollut mitään muistikuvaa tästä, mutta vähitellen paikka paikoin aloin tunnistaa paikkoja ja onneksi olin kirjoittanut tänne blogiin senkin reissun, niin pystyin palamaan ja varmistamaan asian.

Näinhän se on, että kaikki alppikohteet ovat niin toistensa kaltaisia, että on vaikea erottaa niitä toisistaan. Valokuvatkaan eivät paljoa kerro, kun samat hiihtokamppeet aina päällä. Taas päätettiin, että pitää hankkia uusi takki ihan sen takia, että voi kuvista erottaa vuodet toisistaan.

Mietittiin myös sitä, että olisiko hiihtomatkan ajankohta tulevaisuudessa siirrettävä tammikuun alkuun, jotta varmistettaisiin pakkaskelit ja sitä myöten kovat rinteet. Vaakakupissa painaa ihana lämpö tai hyvät rinteet. Eipä ole vaikea arvata kumpi voittaa.

Taas selvittiin ehjinä viikon hiihtämisestä vaativissakin olosuhteissa ja siitä saa olla kiitollinen näillä ikävuosilla. Ihanaa, kun edessä on vielä vuosia mahdollisuus käydä alppimatkoilla. Samalla matkalla oli 76-vuotias sääriamputoitu herra, jolla oli jo kolmas hiihtoviikko tänä keväänä alpeilla. Hän kertoi, että hänellä oli tavoitteena hiihtää niin kauan, että 75-vuotiaana sai ilmaisen hiihtolipun. Tämähän on tietenkin minunkin tavoite!