keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Levin viikko (viikko 14)

Oltiinpa kaukaa viisaita, kun varattiin jo viime vuoden heinäkuussa autopaikkaliput Kolarin junaan. Ajoissa varatut liput ovat niin edulliset, että ajaminen olisi tullut kalliimmaksi, olisi ollut raskaampaa ja turvattomampaa. Nyt nautimme hiukan kevyesti heiluvasta , uneen tuudittavasta unesta läpi sateisen Suomen ja aamulla rauhallisesti joimme aamukahvit RavintoLAvaunussa. Rentouttavaa!

Levi ei taaskaan pettänyt, paljon lunta, hyviä latuja, huippukuntoiset rinteet ja aurinkoa, mutta myös sadepäivä mahtui mukaan. Mielestäni ensimmäisen kerran näinä monina vuosina, kun olen ollut siellä näihin aikoihin, kelit eivät ole olleet näin talviset. Siis pakkasasteita myös päivisin, mikä aiheutti sen, että luisteltuhiihdon lentokelit loistivat poissaolollaan. Silti kilometrejä kertyi kiitettävästi vapaalla ja perinteisellä hiihtotavalla. Tällä kertaa innostuttiin olemaan enemmän rinteilläkin, koska rinteet olivat täydellisessä kunnossa.

Tälläkin kertaa vietimme aikaa Ipun ja Tenen kanssa. Meillä on perättäiset viikot meidän kimppakämpässä, joten yhteiseloa voidaan viettää yhdessä ja limittäin. työnjako on selvä, he laittavat herkkuruuat ja me katetaan ja siivotaan pöytä. Se vain sopii minulle mainiosti!

Yllätykseksi saimme päivävieraaksi ylläkseltä Pian ja Jukan. yllätystä olikin kerrakseen, kun äkkäsimme sormukset heidän nimettömissään. Onnittelut vielä kerran! So happy heidän puolestaan!

Marja-Leenan lettukahvila  matkalla Tonttulaan onyksi meidän suosikkikohde!

Jukka, minä keskellä ja Pia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti